top of page

Omistatko oikeasti tekoälyllä tekemäsi musiikin?

  • Writer: nicolaslinnala
    nicolaslinnala
  • 4 päivää sitten
  • 4 min käytetty lukemiseen

Omistatko oikeasti tekoälyllä tekemäsi musiikin?

Olen kirjoittanut paljon aiheesta kielletäänkö tai rajoitetaanko AI-musiikkia. Tämä aihe elää tällä hetkellä todella voimakkaasti, joten jäädään odottamaan, missä vaiheessa tulee isompia muutoksia. Mutta iso kysymys kuuluu: omistatko oikeasti tekoälyllä tekemäsi musiikin?


Tämä tuntuu olevan monelle vielä epäselvää, joten päätin perehtyä asiaan hieman enemmän ja tehdä selkoa siitä, kuka oikeasti omistaa tekoälyllä tehdyn musiikin.


Onko promptin kirjoittaja oikea tekijä?

Kaikki tietävät sen, että kun kirjoitan esimerkiksi Sunolle käskyt siitä, mitä sen pitää tehdä, se tekee pyydetyn asian. Olen kuullut myös vertauksen, että tilanne on sama kuin tilaisi pizzan kotiinkuljetuksella. Sanelet puhelimessa, mitä täytteitä haluat, ja joku muu tekee pizzan puolestasi. Tämä ei vielä tee pizzan tilaajasta kokkia.


Mutta seuraava kysymys onkin kiinnostavampi.


Kun biisejä tulee käytännössä liukuhihnalta, voiko AI tehdä myös jollekin toiselle samanlaisen tai jopa saman kappaleen?


Me emme ole vielä käyttäneet tekoälyä tarpeeksi pitkään, että tähän olisi täysin varmaa vastausta. Mutta AI ei kuitenkaan muista samalla tavalla kuin ihminen. Me muistamme yleensä, millaista musiikkia olemme tehneet ja mitä ratkaisuja olemme tehneet.


Jos AI tekee sävellyksen, sanat, laulun ja tuotannon, kuka silloin on oikea tekijä?


Haluatko tietää, mihin suuntaan musiikkiala on oikeasti menossa tekoälyn aikakaudella?

Liity sähköpostilistalle ja lataa maksuton PDF-opas: “Tekoäly ja musiikki – uhka vai mahdollisuus?”

Tämä ei ole hypeä eikä teknistä nörttijargonia, vaan selkeä ja suoraan muusikoille kirjoitettu opas:

  • miten AI vaikuttaa musiikkiin juuri nyt

  • miksi tunne ja analogisuus nousevat uuteen arvoon

  • miten voit hyödyntää AI:ta menettämättä musiikkisi sydäntä

 Mukana 3 konkreettista skenaariota alan tulevaisuudesta.Tämä on tehty tavalliselle muusikolle – ei koodareille.

 Pysy aallonharjalla. Tee parempia päätöksiä. Säilytä oma soundisi.



Thaler v. Perlmutter ja miksi siitä puhutaan

Kuinka monelle lukijalle Thaler v. Perlmutter -tapaus on tuttu? Veikkaan, ettei kovinkaan monelle, joten avaan sitä hieman.


Stephen Thaler yritti saada tekijänoikeussuojan kuvalle nimeltä A Recent Entrance to Paradise, jonka hän ilmoitti tekoälyn tekemäksi. Yhdysvaltain Copyright Office kuitenkin hylkäsi hakemuksen, koska tekijänoikeus edellyttää ihmistekijää.


Perlmutter taas viittaa Shira Perlmutteriin, joka toimii Yhdysvaltain Copyright Officen johtajana. Käytännössä kyse oli siis siitä, että Stephen Thaler haastoi Yhdysvaltain Copyright Officen päätöksen oikeudessa.


Alemmat oikeusasteet olivat Copyright Officen kanssa samalla kannalla, eikä Yhdysvaltain korkein oikeus ottanut tapausta käsiteltäväksi. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että alempien oikeusasteiden päätökset jäivät voimaan.


Miksi tällä voi olla merkitystä myös musiikille

Tämä oikeustapaus ei liittynyt musiikkiin vaan AI-kuviin. Silti siitä tuli erittäin tärkeä koko AI-alalle.


Ensimmäistä kertaa oikeus linjasi näin selvästi, että täysin tekoälyn itsenäisesti tekemä sisältö ilman ihmisen luovaa panosta ei välttämättä saa tekijänoikeussuojaa.


Juuri tämän vuoksi moni pohtii nyt, miten sama ajattelu tulee vaikuttamaan AI-musiikkiin tulevaisuudessa.


Jos tekoäly tekee sävellyksen, sanat, laulun ja tuotannon, mikä silloin on ihmisen luovaa työtä?


Jos oikeus katsoo kuvataiteen puolella, että täysin AI:n tekemä sisältö ilman ihmisen luovaa panosta ei saa suojaa, herää väkisinkin kysymyksen siitä, miten sama tullaan ratkaisemaan musiikin kohdalla. Tästä käydään jo nyt oikeutta ja koko ala yrittää löytää pelisääntöjä tekoälyn käytölle


AI-avusteinen työ ja ihmisen luova panos


U.S. Copyright Office on erikseen linjannut, että AI-avusteiset teokset voivat saada suojan, jos ihminen on tehnyt riittävän luovia ratkaisuja. Pelkkä promptin kirjoittaminen ei kuitenkaan yleensä riitä.


Tämä linjaus tehtiin jo vuonna 2025, joten ennen huutelua kannattaa oikeasti tutustua siihen, mitä maailmalla tällä hetkellä tapahtuu ja pohtia, mitä muutoksia tämä voi vielä tuoda mukanaan.


Tulevaisuudessa ihmisen rooli voi korostua

Uskon, että tulevaisuudessa tärkein kysymys ei enää ole se, onko musiikissa käytetty tekoälyä.

Kysymys voi olla enemmän siitä, kuinka paljon ihminen on oikeasti ollut mukana tekemässä sitä.


Olen puhunut paljon siitä, että AI-muusikoiden kannattaa miettiä myös tuottajan tai ammattitaitoisen ääni-insinöörin palkkaamista tekemään tarvittavia muutoksia AI-biisiin.


Olen törmännyt siihen, että kun ehdotan tuottajan palkkaamista, minua haukutaan välillä aika erikoisilla nimillä. Mutta tämä asia tulee nousemaan lähitulevaisuudessa esille eikä kyse ole pelkästä mielipiteestä.


On täysin ok tehdä tekoälyllä niin sanottu demo ja tuottaa se sen jälkeen uudelleen kunnolla. Tällä toimintamallilla AI-musiikki on paljon turvallisemmalla pohjalla myös tulevaisuudessa.


Voidaankin alkaa pohtia, onko AI-musiikin halpa kultakausi päättymässä.


Tämä ei ole enää vain huhupuhetta

Moni varmasti ajattelee edelleen, ettei tämä tule muuttamaan mitään ja että kyse on vain minun omista mielipiteistäni.


Mutta nämä asiat eivät ole mitään huhuja tai yksittäisiä somekeskusteluja.


Tietoa löytyy jo nyt esimerkiksi:

  • Reutersin uutisista

  • U.S. Copyright Officen linjauksista

  • Spotifyihin ja AI-musiikkiin liittyvistä uutisista

  • Jakelijoiden omista AI-käytännöistä


Tai voit kirjoittaa Googleen esimerkiksi:

  • Supreme Court case

  • AI copyright

  • AI lawsuits


Lopuksi

Jos tiivistän kaiken tämän lyhyesti, niin nämä ensimmäiset biisien hylkäämiset ja rajoitukset ovat vasta alkua.


Tiedän kyllä, että AI-muusikot haluavat tehdä musiikkia, ja minusta se on hyvä asia. Mutta pelisääntöjä tarvitaan, ja juuri nyt niitä yritetään rakentaa


Se tulee varmasti satuttamaan monia ihmisiä, mutta eikö kuitenkin ole parempi, että peli on reilu kaikille?


Sillä jos pelisääntöjä ei nyt luoda, tekijänoikeusongelmat tulevat räjähtämään silmille ennemmin tai myöhemmin.


Jos et vielä lukenut edellistä kirjoitusta, käy kurkkaamassa:Tekoälymusiikin julkaisua ollaan kiristämässä voimakkaasti


PS. Käy kurkkaamassa myös kauppasivuni, sieltä löytyy paitaa ja sampleja, suoraan studiosta.


musiikkituottaja studiossa pohtimassa tekoälymusiikin tekijänoikeuksia ja AI-musiikin tulevaisuutta
Tekoälymusiikin ympärillä ei puhuta enää pelkästään soundista. Nyt keskustelu on siirtymässä tekijänoikeuksiin ja siihen, kuka musiikin oikeasti omistaa.

Usein kysyttyä: tekoälymusiikin miksaaminen


Mitä tarkoittaa tekoälymusiikin miksaaminen?

Tekoälymusiikin miksaaminen tarkoittaa kappaleiden miksaamista, jotka on tehty kokonaan tai osittain tekoälytyökaluilla, kuten Sunolla tai Udiolla. Tavoitteena on muuttaa tekoälyn luoma materiaali tasapainoiseksi ja ammattimaiselta kuulostavaksi kappaleeksi.


Miksi tekoälyllä tehdyt kappaleet kuulostavat joskus epätasapainoisilta?

Tekoälyn luomat instrumentit eivät usein noudata perinteisen musiikkituotannon luonnollista energiajakaumaa. Tämän vuoksi kappale voi kuulostaa hyvältä studiossa, mutta menettää tasapainonsa eri kuuntelulaitteissa, kuten kuulokkeissa, autossa tai pienissä kaiuttimissa.


Voiko tekoälymusiikista tehdä ammattimaisen miksauksen?

Kyllä voi. Oikeilla tuotantotekniikoilla, kuten vaihtamalla osan tekoälyinstrumenteista MIDI-soittimiin, rakentamalla sovitusta uudelleen ja säätämällä stereokuvaa, tekoälyllä tehty musiikki voidaan nostaa täysin julkaisukelpoiselle tasolle.


Kirjoittajasta

Nicolas Linnala

Äänittäjä ja musiikkituottaja

Silent Sound -äänitysstudion omistaja


Nicolas työskentelee sekä perinteisten artistien että tekoälyllä tuotetun musiikin parissa ja auttaa muusikoita muuttamaan ideat valmiiksi tuotannoiksi ja ammattimaisiksi miksauksiksi.

 
 
 

Kommentit


bottom of page