Musiikin uusi aikakausi
- nicolaslinnala
- 23.12.2025
- 3 min käytetty lukemiseen
Musiikin uusi aikakausi
On mukavaa aloittaa tämä blogi kiitoksella. Olen saanut paljon mukavaa palautetta ja viestejä näistä kirjoituksista. Kiitos siitä! Mulla on vielä monta hyvää ajatusta varastossa, joista tulen kirjoittamaan myöhemmin, mutta nyt mennään tämänkertaisen aiheen pariin: tekoäly ja musiikki.
Mitä meille muusikoille tapahtuu?
Tämä kysymys pyörii monen mielessä. Mitä meille artisteille, tuottajille, äänittäjille, miksaajille ja masteroinnin ammattilaisille tapahtuu, kun tekoäly valtaa alaa? Tulee musiikin uusi aikakausi.
Ensimmäisiä ikäviä uutisia on jo tullut, esimerkiksi Yhdysvalloissa osa masterointiammattilaisista on saanut lähteä isoista taloista. Tekoäly on ottamassa ainakin osittain masteroinnin haltuunsa. Silti ammattitaitoisille ihmisille riittää yhä töitä, sitä ei tarvitse pelätä. Me ei kuitenkaan olla vielä siinä pisteessä, että tekoäly yksin pystyisi tekemään kaiken.
Haluatko tietää, mihin suuntaan musiikkiala on oikeasti menossa tekoälyn aikakaudella?
Liity sähköpostilistalle ja lataa maksuton PDF-opas: “Tekoäly ja musiikki – uhka vai mahdollisuus?”
Tämä ei ole hypeä eikä teknistä nörttijargonia, vaan selkeä ja suoraan muusikoille kirjoitettu opas:
miten AI vaikuttaa musiikkiin juuri nyt
miksi tunne ja analogisuus nousevat uuteen arvoon
miten voit hyödyntää AI:ta menettämättä musiikkisi sydäntä
Mukana 3 konkreettista skenaariota alan tulevaisuudesta.Tämä on tehty tavalliselle muusikolle – ei koodareille.
Pysy aallonharjalla. Tee parempia päätöksiä. Säilytä oma soundisi.
Tekoäly ei korjaa huonoa miksattua biisiä
Jos työnnät tekoälylle biisin masteroitavaksi, mutta miksaus on huono, niin ei se siitä mitään taikateosta tee. Masterointi ei siis pelasta huonoa miksausta eikä sitä tee tekoälykään.
On toki olemassa AI-työkaluja, jotka auttavat miksauksessa, mutta ne toimivat tällä hetkellä lähinnä yksittäisiin raitoihin. Koko miksauksen kokonaisvaltainen tunne ja balanssi on edelleen vahvasti ihmisestä kiinni. Tekoäly ei vielä hallitse tunnetta, ja se on aika iso asia.
Uusi malli alkaa hahmottua
Olen huomannut konkreettisen muutoksen. Yhä useampi artisti lähettää mulle tekoälyn tekemän pohjan, jonka päälle on tarkoitus laulaa. Mutta laulun ja pohjan yhteensovittaminen ei usein toimi, suoraan ne eivät istu toisiinsa. Sen korjaamiseen menee aikaa ja työtä.
Olenkin toiminut viime aikoina useille artisteille tuottajana ja miksaajana, ja me ollaan muokattu tekoälyn tuottamaa pohjaa joskus aika radikaalistikin. Ja vaikka alkuperäinen tuotanto on ollut tekoälyn tekemä, lopputulokseen on saatu se oikea tunne. Se on ollut palkitsevaa ja se on ollut työtä, jota ilman ei olisi tullut julkaisukelpoista biisiä.
Muutos on suuri, mutta ei pelottava
Ollaan selkeästi ison muutoksen edessä. Mutta palaan taas siihen: muusikot eivät jää työttömiksi. Työnkuva muuttuu, mutta me emme katoa mihinkään. Tiedän, että kaikki eivät halua muuttua, eikä tarvitsekaan. Musiikkia voi tehdä myös perinteisellä tavalla, eli ilman tekoälyä.
Mulla käy studiolla edelleen artisteja, jotka tekevät kaiken itse, alusta loppuun, ilman tekoälyä. Se on upeaa. Mutta luonnollisesti tämä tapa kustantaa enemmän, koska prosessi on manuaalisempi.
Pakko vai mahdollisuus?
Yrittäjänä mun on melkein pakko muuttua mukana. Muuten jään jälkeen ja voin kantaa studiokamat kaatopaikalle. Sanon suoraan: vihasin koko AI-touhua aluksi. Mutta nyt olen oppinut hyväksymään sen työkaluna ja osana prosessia, ei niiden korvikkeena.
Mihin artistin kannattaa panostaa nyt?
Mä olen miettinyt paljon, mihin artistien kannattaa tällä hetkellä panostaa. Jos olet aina tehnyt kaiken yksin tai teidän bändissä kaikki päätökset tehdään yhdessä, nyt voisi olla hyvä hetki ottaa mukaan ulkopuolinen tuottaja. Sellainen, joka tuo uusia näkökulmia ja kehittää musiikkia eteenpäin.
Kannattaa myös sijoittaa rahaa ammattitaitoiseen miksaajaan. Sellainen, joka tuo biisin elementit eloon ja tekee siitä oikeasti hyvänkuuloisen. Vaikka AI tekee jo paljon, se ei saa olla tekosyy julkaista huonolaatuista musiikkia.
Julkaise nyt, älä panttaa
Toistan edelleen: nyt ei ole aika pelätä sitä, mitä muut ajattelee. Nyt on aika julkaista myös ne biisit, jotka ovat lojuneet kaappien perukoilla. Musiikki ei katoa. Me muusikot ei kadota mihinkään. Me tehdään musiikkia varmasti, meissä on ollut rytmi verissä kivikaudelta asti. Aina ollaan paukutettu palikoita ja keppejä yhteen. Nyt vaan paukutetaan eri välineillä.
Jos et vielä lukenut edellistä kirjoitusta, käy kurkkaamassa: Tekoälymusiikki laitetaan järjestykseen
PS. Käy kurkkaamassa myös kauppasivuni – sieltä löytyy paitaa ja sampleja, suoraan studiosta.





Kommentit