top of page

Onko tekoälyn generoima laulu täydellinen?

  • Writer: nicolaslinnala
    nicolaslinnala
  • 4.8.
  • 3 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 5.8.


Onko tekoälyn generoima laulu täydellinen?

Tässä eräänä päivänä tuli vastaan aika syvällinen pohdinta, kun miksasin erääseen kappaleeseen lauluraitoja kuntoon. Laulussa oli jotain todella erikoista, eikä se meinannut millään asettua kohdalleen.


Siis, tulin siihen ajatukseen, että tekeekö tekoäly joskus täydellisen laulumiksauksen? Tai oikeastaan – milloin se tekee.Tätä miettiessä päätin tutustua aiheeseen vähän tarkemmin, kurkistaa pellin alle ja potkia hieman renkaita.


Tekoälymusiikin miksaaminen on nimittäin täysin eri maailma verrattuna oikean, ihmisen esittämän musiikin miksaamiseen. Siinä on muutamia pieniä, mutta merkittäviä rajoitteita, jotka estävät kunnon hauskanpidon miksaushommissa.


Mutta palataanpa ihan alkulähteille. Mietitään hetki: mitä oikea laulu oikeastaan on?


Laulu ei ole pelkkää ääntä. Se on kehon tuottamaa energiaa – tunnetilan synnyttämää surua, iloa, rakkautta ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Laulaja ei vain laula, vaan kertoo jotain syvällistä tarinaa. Hän on läsnä. Hän antaa kaikkensa. Hän tuo itsensä kuuluvaksi.


Ettei tämä mene liian taiteelliseksi, siirrytään takaisin tekoälyyn.


Haluatko tietää, mihin suuntaan musiikkiala on oikeasti menossa tekoälyn aikakaudella?

Liity sähköpostilistalle ja lataa maksuton PDF-opas: “Tekoäly ja musiikki – uhka vai mahdollisuus?”

Tämä ei ole hypeä eikä teknistä nörttijargonia, vaan selkeä ja suoraan muusikoille kirjoitettu opas:

  • miten AI vaikuttaa musiikkiin juuri nyt

  • miksi tunne ja analogisuus nousevat uuteen arvoon

  • miten voit hyödyntää AI:ta menettämättä musiikkisi sydäntä

 Mukana 3 konkreettista skenaariota alan tulevaisuudesta.Tämä on tehty tavalliselle muusikolle – ei koodareille.

 Pysy aallonharjalla. Tee parempia päätöksiä. Säilytä oma soundisi.


Mitä tekoälyn tekemä laulu on – ja mitä se ei ole?

No, ei ainakaan mitään tuota, mitä juuri kuvasin.Tekoälyn luoma laulu on bittijoukko – matemaattinen ennuste siitä, miltä äänen pitäisi kuulostaa.Toki, paikoitellen se kuulostaa aika hyvältäkin. Kun AI “laulaa”, se ei kuitenkaan oikeasti laula – se generoi äänen, joka vaikuttaa laululta, mutta ei ole sitä.


AI mallintaa äänen ja rakentaa sen keinotekoisesti palasista. Lopputulos voi kuulostaa häkellyttävän aidolta, mutta silti siinä on jotain… outoa. Jotain puuttuu.


Mitä tekoälylaululle voi – ja ei voi – tehdä?

Tässä kohtaa mennään hieman teknisemmäksi, mutta tämä on tärkeää.Otetaan esimerkiksi yksi keskeinen asia miksauksessa: saturaatio.


Kun oikeaa laulua ajetaan läpi saturaatio-plugareiden – eli efektien, jotka lisäävät harmonista säröä – ääni alkaa elää. Se saa lämpöä, painetta, rouheutta. Mutta tekoälylaulussa käy usein toisin:kun sitä yrittää saturoida, alkaa tapahtua outoja juttuja.


Miksi? Koska AI-laulu ei sisällä samoja mikrodetaljeja, transientteja ja resonansseja, joita aidossa äänitteessä on. Saturaatio ei löydä tarttumapintaa. Lopputulos kuulostaa tukkoiselta, hajonneelta – tai alkaa jopa särisemään, aivan kuin raita piikkaisi, vaikkei se sitä oikeasti tee.


Generoitu laulu on siis aivan liian kliininen ja keinotekoinen – ja se on teknisesti liian hyvä. Kun tähän lisätään vielä tunteettomuus, kylmyys ja aitouden puute, saadaan ääni, joka ei elä miksauksessa niin kuin oikea laulu elää.


Vertauksena voisi käyttää tekoälyn luomaa kuvaa: se näyttää ensisilmäyksellä upealta, mutta kun sitä katsoo tarkemmin, siitä puuttuu realismi. Sama koskee laulua – se ei elä.


Onko tekoälyn generoima laulu siis täydellinen?

Tietyllä tapaa – kyllä. Se on puhdas, virheetön, kauniisti mallinnettu.Mutta toisella tapaa se on niin kaukana täydellisyydestä, että melkein hirvittää.


AI kehittyy aivan varmasti. Mutta kysymys kuuluu:saammeko me tulevaisuudessa tekoälyn luomaa laulua muokattua tahtomme mukaan niin, että se todella miellyttää korvaa – ja sydäntä?


Eli kysymys kuuluu vielä Onko tekoälyn generoima laulu täydellinen? Siinä on meille jokaiselle pohdittavaa sillä joku tykkää siitä, joku ei erota mitään tavalliseen lauluun, joku vihaa sitä. Tämän kanssa me kuitenkin joudutaan elämään ja meille keikille on helpompaa jos aletaan hyväksymään tätä tekoälyä tavalla tai toisella. 


Jos et vielä lukenut edellistä kirjoitusta, käy kurkkaamassa: Onko tekoälyllä tehty musiikki varastamista?


PS. Käy kurkkaamassa myös kauppasivuni – sieltä löytyy paitaa ja sampleja, suoraan studiosta.


Äänittäjä ulkokuvauksissa vuoristomaisemissa – puomimikrofoni suunnattuna kuvauspaikalle.
Kenttä-äänityksessä vuoriston yllä – maisemat kohdillaan ja mikki suunnattuna.

-Nicolas

 
 
 

5 Comments


Guest
Aug 09

Mitenkäs kun aikoinaan rumpúkoneet tuli, niin ne soitti liian täsmällisesti eiväkä kuullostaneet ihmisen tekemältä rummutukselta. Niihin lisättiin sitten sellainen "humanizer"-nappula, joka teki rummutuksesta epätäsmällisempää sinne tänne. Voisiko "täydellisen" tekoälylaulun ajaa sitten jonkin humanizer-tekoälyohjelman läpi lisäten tyypillisiä ihmislaulun virheitä?

Like

Arvo Juhani
Aug 07

Elekeepä huolestuu. Pieni yhteisö tulilla. Puupöllökky rumpuna. Ehken turpahöylä ja jousipyssyt Violan... Ihmisiä et rytmikkäästi huristen ja ihmisten... Ekstaasi ja hurmos tulen hämyssä. Siinä soi ihminen. Ihtenänsä ilman ma klo mehua. Ja virheitä ei siinä muotissa ole. Nehän vain muuttaa sopivasti heimon mielen harmoniaa..... Siin on musiikin täydellisyys ihmisessä ihmiselle. Nii, ja koitillekkin. Ne kun vällee ulahtelloop taustalla omalla rytmittömällä rytmilöään.


T. Paappa.

Like

Guest
Aug 04

Hemmetin hyvin taas kiteytetty itselleni äärimmäisen tärkeä pointti

Like

Guest
Aug 05
Replying to

Kieltämättä tuo kuulostaa aika pahalta. 😀

Like
bottom of page